Hyvää yrittäjän päivää!

Minulla on yrittäjyyttä takana reilu kolme vuotta, sitä ennen pari vuotta lisää yhteisessä yrityksessä puolison kanssa. En omannut minkäänlaista perhetaustaa yrittäjyydestä, joten hyppäsin kaikin tavoin tuntemattoman pyörän selkään. Perustin kaiken lisäksi oman yrityksen aikana, jolloin taloudellinen ahdinko alkoi hiipiä monen arkeen. Olin työttömänä, enkä löytänyt sellaista työpaikkaa, joka olisi edes jollain tapaa vastannut osaamistani eikä haettuihin työpaikkoihin tullut kutsuja työhaastatteluihin paitsi yhteen. Minua kannustettiin yrittäjyyttä kohti.

Jokainen varmasti haluaa kokea tavalla tai toisella merkityksellisyyttä - jos ei työelämässä niin elämässä ylipäätään. Koska työ vie ison osan elämästä, haluan sen olevan merkityksellistä.

Työllistyminen kulttuurin alalla on koko ajan haastavampaa. Tekijöitä on paljon, ja maksukyky niin yksityisillä asiakkailla kuin yrityspuolella on laskenut huomattavasti. 

Se, mistä yrittäjän palkkio koostuu, voi olla ns. tavalliselle palkansaajalle tuntematonta aluetta. Palvelujen hinnat voivat tuntua kalliilta, ja ostopäätös jää usein tekemättä - yrittäjälle ei parista satasesta jää kaikkien maksujen jälkeen palkaksi asti muutamaa kymppiä enempää. Ostopäätökseen vaikuttaa myös kauppojen hintojen, polttoaineen ja asumisen kustannusten jatkuva nousu - se mitä ennen pystyi pienellä sukan varteen laittamisella hankkimaan, ei enää olekaan järkevä sijoitus, koska rahat hupenevat pääsääntöisesti elinkustannuksiin. 

paint me whatever - i paint you back

Jos tähän peilaan omaa tämänhetkistä elämääni, ei seitsenhenkisen perheen elämä ole halpaa tai helppoa muutenkaan. Jos jostain saat säästettyä muutaman kympin, menee se takuuvarmasti johonkin muuhun yllättävään kuluun. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen taloudellisessa ahdingossa vellominen vaikuttaa myös muuhunkin kuin omaan henkiseen jaksamiseen. Se vaikuttaa läsnäoloon, arvottomuuden ja epätasa-arvon kokemiseen, ja saa heikoimpina hetkinä katselemaan muuta maailmaa kateuden katkerien linssien läpi ja heittämään viimeisetkin toivonrippeet menemään. Elämä muuttuu päivästä seuraavaan selviämiseksi, ja on hetkiä kun ei pysty edes käsittämään että elämme hyvinvointiyhteiskunnassa. 

Please Higher Power i know You are there

Joo tiedän -

varmasti monessa paikassa maapallolla tilanne on hyvin paljon karmaisevampi, mutta se ei silti poista tai vähennä kenenkään henkilökohtaista kokemusta sattui sitten syntymään tai asumaan missä päin maailmaa tahansa. Jokainen meistä viettää suurimman osan elämästään oman päänsä sisällä omien ajatustensa todellisuudessa. Jokaisen todellisuus on taatusti erilainen.

Kuinka sitten saada niitä

keikkoja

ja päästä mukaan projekteihin? 

Help i need a job

. . .

Hair down or hair up.

I am so interested.

No mie kokeilen vaikka tälleen!

Hei! Mie olen Karoliina, monipuolinen valokuvaaja. Saattaa miulta taittua yks jos toinenkin asia ja työtehtävä - esimerkiksi videokuvaus, dronekuvaus, graafinen suunnittelu, visiointi, verkkosivujen toteutus, piirtäminen ja maalaaminen, assarointi, fasilitointi, juontaminen, esiintyminen, ohjaaminen, sienestäminen, marjastaminen, haaveilu ja haahuilu, tanssahtelu, hilloaminen, tekstien kirjoittaminen ja jopa sävelten hyminöinti jne.

You name it!

Jos siulla on tulossa joku projekti tai hanke tahi mikä tahansa muu jutsku, jonka työryhmään pitäisi ehdottomasti saada mukaan tämmöinen monitaituri, niin olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä, koska voin kertoa jo valmiiksi, että

KIINNOSTAA!

Budjetointiin voin tehdä tarjouksen, jos ajattelet roolini ostopalveluna tai vaihtoehtoisesti työryhmän jäsenenä, jolloin palaveerataan millainen apurahaprosentti olisi realistinen työpanokseen verrattuna. No niin, saapi olla yhteydessä. ♥

Make a statement

or don’t

Kepeämpiä päiviä ja antoisia projekteja odotellen.

♥ Karoliina

#yrittäjyys #valokuvaaja #kulttuurijataide #pohjois-karjala #työllistyminen

Seuraava
Seuraava

Luontosuhde syntyy jo lapsuudessa